Tällä hetkellä minulla on menossa vaihe, jolloin voisin kuunnella Shrekin soundtrackia ihan kuinka paljon tahansa. Jotenkin sillä olevat kappaleet antavat vähän kaikkea ja kuvaavat elämää laidasta laitaan. Kappaleet sisältävät romantiikkaa, ihastumista, syvää rakkautta, pettynyttä rakkautta, elämänohjeita ja julmia elämän tosiasioita. Jotenkin ne vain loksahtaa omaan elämääni, tuntuu siltä ainakin. Ei tietenkään kaikkien kappaleiden kaikki sanat tietenkään osu, mutta jokaisesta löytyy jotain.

"I wanna stay home today, don't wanna go out... Don't want no company, no way!" Laulun sanat ovat osa minua, ihan arkipäivääni. Vaadin säännöllisesti omaa rauhaa, yksinäisyyttä, aikaa ihan vain itselleni.

I'm a believer on jotenkin kuin osa menneisyyttäni, joskus aikoinani tosiaan luulin, etten koskaan löytäisi ketään, joka olisi minusta kiinnostunut, joka voisi minuun rakastua. Mutta tässä sitä ollaan, 13:tta vuotta aviossa.

Like Wow! omalta osaltaan kuvaa minun toiveitani, unelmiani. Haluaisin pitkästä aikaa tuntea kappaleen kuvaileman tunteen kun on vasta ihastunut johonkin ja pelkästään hänen läheisyytensä saa aikaan uskomattomia tuntemuksia.

It is you on myös oman romanttisen luonteeni salaisia haaveita, täydellinen rakkaustarina, kun vihdoin sydän tuntee löytäneensä kodin.

Best Years Of Our Lives on myös sellaista vastarakastumisen huumaa, kun haluaa olla joka ikisen hetken toisen seurassa. Myöskin kappale on mukavan meneväinen, pidän sen rytmistä kovasti.

Bad Reputation kuvaa - vaikkakin kovasti liioitellusti - sitä miten haluaisin suhtautua ihmisten mielipiteisiin. Niillä ei saisi olla merkitystä sen kannalta miten itseään tulkitsee, miltä itsestä tuntuu. Valitettavasti en laulun kuvaamaa "ihannetilaa" varmaan koskaan onnistu saavuttamaan.

My Beloved Monster on jotenkin riipaiseva. On aina heitäkin olemassa jotka eivät välitä ihmisen ulkokuoresta, vaikka näyttäisi kuinka "hirviöltä", niin silti voi olla rakastettu. Kuitenkin maailma on pääosin äärettömän "julma" ja ulkonäkökeskeinen.

You Belong to Me on kovin tunnelmallinen ja haikea sävyltään, mutta siinä kappaleessa mua häiritsee että mies laulaa naiselle: "Älä unohda että kuulut minulle!" Ehkä otan sen liian sananmukaisesti, mutta jotenkin se kuvastaa mustasukkaisuutta ja omistuksenhalua. Taitaa olla soundtrackilta ainut kappale, josta en välttämättä koskaan hirveästi tule juuri sanojen takaa aistittavan sanoman takia tule kovasti pitämään.

"Didn't make sense not to live for fun, your brain gets smart but your head gets dumb." Hyvä elämänohje. Elämässä täytyy olla huviakin, ei saa olla pelkkää työtä ja velvollisuuksia. Myöskin Allstar kuvaa hyvin sitä, että pitäisi tavoitella elämässä sitä, mikä oikeasti kiinnostaa, pitäisi uskaltaa ottaa riskejä ja vain siten saattaa löytää täydellisen onnen.

Hallelujah kertoo taas parisuhteen mahsollisesta nurjasta puolesta, kuinka pahimmillaan toinen voi tukahduttaa toisen, ja kuinka ajan myötä suhde voi muodostua ahdistavaksi ja rajoittavaksi. Katkeran sävyinen laulu. Saa miettimään ja tutkailemaan omaa parisuhdetta: en kai vain itse aiheuta vastaavaa kahlitsevaa ja katkeroittavaa olotilaa.

"I'm on my way from misery to happiness today." Jotain tavoiteltavaa, hyvä motto elämälle. Sanoituksen ja sen sanoman lisäksi minuun myös osuu ja uppoaa ihana skottimurre millä se lauletaan.